Hyvä naapuri huomioi myös muut asukkaat – lue vinkit naapurisovun ylläpitämiseksi

Naapurisopu joutuu taloyhtiössä toisinaan koetukselle, mutta avoin kommunikaatio on usein avain sen parantamiseen. Lue alta, miten toimia erilaisissa tilanteissa.

Taloyhtiöissä asuu paljon erilaisia ihmisiä, ja aika ajoin tulee tilanteita, joissa yhteistä säveltä ei löydy ja ilmapiiri naapurien välillä kiristyy. Naapurisopu vaatii ennen kaikkea toisen huomioimista jokapäiväisessä asumisessa: Aika helposti huomaa ketä voi esimerkiksi tervehtiä rapussa ja kuka taas haluaa olla enemmän omissa oloissaan. Huomaavainen kiinnostus naapuria kohtaan luo hyvän ilmapiirin taloyhtiöön.

Normaalit asumisen äänet kuuluvat kerrostaloon

Jos asuu kerrostalossa, joutuu väistämättä sietämään normaaliin asumiseen liittyviä ääniä. Esimerkiksi jos naapuri tekee vuorotyötä, ei ole sääntöjen vastaista, että hän tekee ruokaa tai käy suihkussa öiseen aikaan töistä tullessaan.

Hiljaisuuden aikana toimet tulee kuitenkin tehdä mahdollisimman vähä-äänisesti. Yöaikaan taloyhtiössä on hyvin hiljaista, joten äänet kantautuvat tästä syystä helposti naapureille.

Vaikka naapurista kuuluva meteli ei kuuluisikaan normaaliin asumiseen, on häiriötilanteiden taustalla silti usein tahaton väärinkäsitys. Jos taloyhtiö on muutoin hiljainen, esimerkiksi musiikkia kovalla kuunteleva naapuri ei välttämättä tiedosta, että ääni kantautuu naapureille asti.

Kerro naapurille, jos jokin asia häiritsee

Usein naapurisovun avain löytyy avoimesta kanssakäymisestä, joten jos jokin häiritsee, kannattaa rohkeasti käydä soittamassa ovikelloa ja ottaa asia puheeksi. Jos tuntemattomalle naapurille puhuminen tuntuu kiusalliselta, voi hänelle kirjoittaa ystävällismielisen lapun, jonka tiputtaa postilaatikosta.

Useimmiten, jos ensimmäinen yhteydenotto tulee isännöitsijän taholta, asukas on ihmeissään, että miksi naapurit eivät ole tulleet sanomaan asiasta suoraan.

Useimmiten kiistaa kerrostaloissa aiheuttavat lasten leikkimisestä tulevat äänet. Normaali leikki kuuluu elämään, mutta esimerkiksi pallon pelaamisesta sisällä aiheutuvat tömähdykset voivat haitata naapureita kohtuuttomasti ja niistä voi ystävällisesti huomauttaa naapurille. Myös koira, joka metelöi asunnossa ollessaan yksin, on yleinen melun aiheuttaja taloyhtiössä.

Suurimmassa osassa tapauksista naapuri ei ole ollut tietoinen koiransa ikävöinnistä, koska ääntely tapahtuu päivisin asukkaan ollessa töissä. Pääsääntöisesti lemmikinomistajat haluavat, että heidän lemmikkinsä voivat hyvin, joten he ovat varmasti kiitollisia, jos naapuri ottaa asian puheeksi.

Isännöitsijään kannattaa ottaa yhteys, jos häiriöt jatkuvat kaikesta huolimatta

Jos asioista puhuminen tai viestin kirjoittaminen ei auta, kannattaa olla isännöitsijään yhteydessä. Tällöin isännöitsijä ottaa yhteyttä meteliä aiheuttaneeseen naapuriin.

Toisinaan oikea ratkaisu voi myös olla, että on suoraan yhteydessä isännöitsijään. Jos naapurista kantautuu tappelun ääniä, ei naapurin aina kannata lähteä itse tarkistamaan tilannetta, vaan soittaa poliisit paikalle ja tehdä ilmoitus isännöitsijälle.

Näin huomioit naapurisi

  1. Käy soittamassa ovikelloa tai kirjoita naapurille lappu, jos jokin naapurin toimista häiritsee jatkuvasti asumistasi. Ystävällinen sävy ilmoittaessa toimii yleensä parhaiten. Älä koskaan hakkaa seiniä tai pattereita hiljentääksesi naapurista kantautuvat äänet.
  2. Tiedota naapureita etukäteen esimerkiksi tulevista juhlista tai kovaäänisistä remonteista. Muista, että tiedottaminen ei poista velvollisuuttasi noudattaa järjestyssääntöjä, kuten taloyhtiön hiljaisuusaikaa.
  3. Muista, että naapurista kantautuvat tavalliset asumisen äänet kuuluvat elämään kerrostalossa. Lasten normaali leikkiminen ja naapurin öinen suihkussa käynti ovat asioita, joihin naapurilla ei ole oikeutta puuttua.
  4. Pidä ovea auki ja tervehdi rapussa vastaan tulevaa naapuria. Jos taloyhtiössäsi asuu senioreita, voit tarjota heille tarvittaessa apua. Pienet arkipäiväiset teot helpottavat yhteiselämää taloyhtiössä.